Bee olikin kiva hoitaa, ja pystyin ihan hyvin varustamaan sen irti, vaikka yleensä solminkin sen kiinni karsinaan, pistän käytävälle kiinni, tai edes laitan sille riimun päähän, mutta sitäkään toimenpidettä ei tällä kertaa tarvinut tehdä.
Aloitimme kentällä siis tietenkin alkuverkoilla. Käyntiä mentiin vain vähän aikaa, mutta ravia hieman kauemmin. Laukkaa menin melko pitkästi, sillä poni tuntui aluksi vähän laiskalta, vaikka sitä se ei kyllä loppujen lopuksi todellakaan ollut!
"Verkkahyppyjä" otettiin parille pystylle, sekä yhden laukka-askeleen väliselle sarjalle, joiden esteet olivat noin 50-70 cm korkeita. Pienikokoiselle muurillekin otettiin pari loikkaa, ja poni suoriutuikin hyvin erikoisesteistäkin, niin kuin se yleensä tekeekin. Aika outoa, kun Bee säikkyy kaikkea mahdollista, mutta ei siltikään kyttäile edes erikoisesteille!
Rataa hypättiin Ellin kanssa vuorotellen, Elli Sypellä siis, ja minä tietysti Baronilla. Mentiin aina jotain 7-9 esteen ratoja, eikä Bee kiellellyt ollenkaan. Tosin yhden askeleen sarjalla, missä toinen este oli noin 60 cm pysty, ja toinen 70 cm okseri, olin ennemmin hyppäämässä kuin poni, joka päättikin ottaa vielä yhden askeleen enemmän mitä ajattelin. Lopputuloksena lojuin kentän hiekassa naurun vallassa...
Mutta eipä siinä sitten vielä kaikki, nimittäin muuri-pysty sarjalla pääsin toisenkin kerran maistamaan hiekan laatua, kun jäin noin metrin pystyn hypyssä jälkeen, ja poni päättikin reaktioksi heti esteen jälkeen alkaa vetämään päätä alas ja pukittelemaan! Bee on vain jotenkin niin herkkä, joten ilmoittaa aina virheistä.
Tässä välissä tuli montakin onnistunutta rataa, ja muurikin nousi jo metrin korkuiseksi. Parin 90-100 cm pikkuradan jälkeen taas ratsastuksen loppupuolella luulin Been kieltävän muurille, mutta eihän se tietenkään sille kytännyt, jota minä tyhmä en tiennyt. Olin jo menossa esteestä ohi, kun poni pomppasikin muurin yli, kuski roikkuen suussa. Raukka poni, ei ihme että veti pään alas ja alkoi pomppimaan!
Tuo tippuminen muuten sattui, ja ilmatkin lähti mukavasti pihalle. Jotenkin sain itseni takaisin viattoman ponin selkään, ja pääsimme jatkamaan. Pari ohimenoakin tuon viimeisimmän tippumisenkin jälkeen vielä tuli, mutta hyvin vielä onnistuttiin, vaikka vähän epäonnistumisiakin pääsi sattumaan.
Lopuksi menin vielä ihan pientä neljän tai viiden esteen rataa, joka onnistui hyvin. Loppuverkkailtiin todella pitkästi, poni oli kyllä niin hienona! Tämä oli kyllä jotenkin hyvin opettavainen kerta, kun ponikin huomautti aina virheistä yms.
Kaikki kuvat ovat lopusta, jolloin hyppäsin siis vain pieniä esteitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti