sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

114 # my little monster

"Onkohan tolla herkkua..."

"Ootko iiihan varma ettei sulla oo mitään?"

"Mua on huijattu."

















maanantai 9. maaliskuuta 2015

113 # kevätenergiaa ilmassa

Liikutettiin Venlan kanssa muistaakseni toissapäivänä Burtsa pellolla kunnon hankitreenillä. Bee tulikin ihan hihiseksi ja se oli oikein hienona vaikka pitihän sitä vähän pomppia ja pyrähdelläkin!

Mentiin tallille siis ihan päiväsaikaan, valosan aikana joskus kahden maissa. Käytiin äkkiä tallissa avaamassa ovet lukosta ja mentiin heti sen jälkeen ottamaan tarhassa kuvia pelkästä Baronista, ja minusta ja Baronista. Otettiin se myös samalla sisälle varustettavaksi!








Pellolla Burtsa oli aika säikkynä, etenkin aluksi. Kellon kirjaston puoleinen niin sanottu lyhyt sivu oli ihan hirveä ponin mielestä! Sillä pellolla Baroni ei ikinä ollutkaan käynyt, aina nimittäin käytiin kentän viereisellä pellolla kun taas tämä pelto oli kentän edessä/takana, miten nyt tykkää sanoa.

Ajan myötä poni kuitenkin rauhoittui ja pääsin ja pääsin kunnolla ratsastamaan ja taivuttelemaan sitä, toisin sanoen heti muutamien laukkaspurttien ja hyppypomppujen jälkeen. Vaikka aluksi jäykkyyttä oli havaittavissa eikä poni edes kuunnellut minua, Bee rentoutui melko hyvin laukan ja ympyröiden tekemisen jälkeen.

Juuri tätä tarkoitin pompuilla ja pyrähdyksillä :D





Osasihan se nätistikin mennä!


venyy venyy :D





Lopuksi vielä Venla kävi Baronin selässä ja teki suunnilleen samoja juttuja kuin minä, ehkä taivutteli vähän enemmän. Venlallakin Bee ensiksi vain säikkyi ja pyrähteli laukkaan, mutta Venla sai sen hyvin hallintaan ja hankitreeni sai jatkua. 

Kivaa kyllä oli ja Burtsabartsakin tykkäsi!






Ja Ronaldo-kisukin pääsi toki ponin selkään!


tiistai 3. maaliskuuta 2015