tiistai 14. lokakuuta 2014

107 # Bee 25.9., 28.9. & 11.10.

Olen venyttänyt ja lykännyt nyt tämän postauksen kirjoittamista viime kuusta lähtien, ei ole vain kiinnostanut kirjoittaa. Siispä nyt on tulossa lähiaikoina pieni, noin kuukauden tai kahden pituinen tauko, joka alkaa maanantaina.

Sunnuntaina Baron alkoi taas yrittämään hyökkimään päälle tarhasta hakiessa, joten pidän sen kanssa maastakäsin-viikon, jotta poni oppisi taas kerran kunnioittamaan ihmistä enemmän. Olen tosiaan siis ostanut Beelle naruriimun, joka on toiminut oikein hyvin ja auttanut maastakäsin-työskentelyissä.

Torstaina 25.9. oli Venlan myöhästynyt vuokrauskerta, joka päätettiin mennä puoliksi koulua ratsastaen. Aluksi pidin Venlalle ja Baronille vähän tuntia, jossa taivuteltiin niin paljon kuin on vain mahdollista. Toki myös muita kontrolliharjoituksia tehtiin, esimerkikiksi pysähdyksiä ja siirtymisiä.

Kauheasti en tästä kerrasta muista, kun siitä on niin kauan, mutta yksi tehtävä oli ainakin tämän tapainen;


Tuon lisäksi ohjasin Venlaa ja Baronia vähän asetuksien kanssa, jonka jälkeen he pääsivätkin ravaamaan kavallettien yli! Aluksi ei oikein askeleet sopineet niiden kahden pikkupystyn kanssa, mutta loppua kohden kyllä parani huomattavasti. Ponikin innostui, eikä malttanut välillä edes pysyä ravissa, vaan yritti aina Venlan huomaamatta ottaa pari laukka-askeltakin...

Minä itsekin käväisin vielä Baronin satulassa lopuksi, tein suunnilleen samoja asioita kuin Venla, mutta en vain mennyt tehtäviä, vaan taivuttelin ja tein siirtymiä ihan normaalisti. Lopuksi vielä vähän leikkejä, niinkin, että Venla on ponin selässä!





Sunnuntaina 28.9. Juoksutin Been melko rankasti, jonka jälkeen irtojuoksutettiin ponia vielä vähän Venlan kanssa. Baronilla oli aika paljon virtaa, kun se liinassakin riehui välillä melko kovastikin. Laitettiin herralle ensimmäistä kertaa juoksutusvyön ja muiden juoksutuskamppeiden kanssa sivuohjat, ja haluttiin vähän kokeilla, että mitä poni ajattelee häntäremmistäkin. 


Aluksi Baron ei tahtonut liikkua, mutta kun sille vähän ärähti, niin se totteli oikein mallikkaasti ja ravaili sekä laukkaili koko loppuajan hyvää vauhtia! Välillä se vähän kylläkin säikkyi, yritti itse vaihtaa suuntaa, ja oli ihan normaali Baroni = itsepäinen muuli. 


Kun vihdoin ja viimein päästiin irtojuoksuttamaan, poni ei taaskaan oikein jaksanut juosta, mutta sitten kun se pääsi vauhtiin, piti jopa jo siellä portin luona kauhistella, että eihän tuo villi poni kaadu ja loukkaa itseään!




Klikkaamalla tuosta ^^ pääset molempien päivien koosteesiin!



Lauantaina 11.10. Bee pääsi kisaamaan ABC-tallilla puomiluokkaa, nimittäin pojille tarkoitetussa Pohjan poika-kilpailussa! Alussa se oli vähän hermona, ja sillä tuntui olevan hirvittävästi virtaa, sitä piti kentälläkin käydä juoksuttamassa ja kyllähän se juoksikin, mikä on hyvin epätavallista Baronille! 


Baronin ja pienen kuskinsa Tarmon vuoro oli ihan luokan ensimmäisenä, ja taluttajana toimi siis Elli. Rata meni käynnillä puhtaasti hyvin, jonka jälkeen oli sitten muistaakseni yhdeksäntenä starttaava Olli, joka meni radan Baronilla osittain käynnillä, osittain ravilla ja hyvinhän sitten siinäkin kävi!



tiistai 30. syyskuuta 2014

106 # Peltoilua


namnam tikkaria



Ensialkuun oli tarkoitus harrastaa Venlan ja Baronin kanssa vähän temppuiluja, mutta ajatus kääntyikin sitten melko nopeasti pellolla ratsastamiseen. Aluksi toki kertailtiin parit ponin lempitemput; kuopiminen, vasta (aloitin vasta opettamaan...) opettamani espanjalainen käynti, huulennosto, venytykset yms...



















Pian nousinkin jo ponin satulattomaan selkään ja yllätysyllätys tein vieläkin parit temppuilut, jonka jälkeen kävelin ensin Been ponin äkillisen syksyn antaman, kipeän selän kanssa. Ravissa Baron jo selvästi protestoikin selkäänsä ja alkoi tehdä jotain ihme loikkia ja pukkihyppyjä, mutta ninjana pysyin kuitenkin selässä, vaikka eihän tuon pomput ollutkaan niin kamalia. Tai no kamalan isoja, ihan miten vain.



Järkevänä ihmisenä laitoin vihdoinkin ponille satulan selkään ja vältyin tippumisilta, sillä ponin mielestä pellon toisessa päässä oleva sumuinen ilma oli niin kamalan pelottavaa, vaikka olikin sellaisessa maisemassa pari päivää sitten käynyt, ja päätti sitten vetää vähän rodeota. (onneksi tiputtamatta tätä hyvinkin yllättynyttä kuskia)




Lopuksi ravailin vielä vähän tasaisemmissa kohdissa, ja heti kun vähänkin matkaa sujui onnistuneesti, päästin ponin talliin syömään iltapalaa. En tänään oikein viitsinyt rasittaa tuota veijaria, kun sillä on se selkäkin vähän jumissa ja sen vuoksi myöskin kipeänä, kuten jo tuossa aijemmin mainitsinkin.







maanantai 15. syyskuuta 2014