Menin itse tallille Venlan mukaan ja neuvoin siellä häntä vielä vähän, vaikka kaikki olikin jo melko selvää. Yksin Venla siis hoiti ja varusti ponin, sekä putsasi karsinan ja teki muutkin tallityöt. Bee on nyt muuten todella paljon säikkynyt tallissa ja tallin lähettyvillä ulkona, ja sen johdosta ponin hoitaminen onkin nyt melko haastavaa.
Ratsastaessakin neuvoin vähän vielä Venlaa ja pidin hieman jotain tuntiakin. Venla onkin sanonut jo aijemminkin, kuinka vaikeaa Baronin laukassa on istua, ja olenkin aivan samaa mieltä hänen kanssaan. Sen takia "tunti" olikin istuntapainotteinen! Toki esimerkiksi taivutuksia ynnä muuta tehtiin paljon.
Ensin alkukäynnit koko uralla oikeaan suuntaan tehden samalla pysähdyksiä, sitten molempiin suuntiin alkuraveja taivutuksilla keskiympyrällä harjoitusravissa, jonka jälkeen kaheksikolla ravitehtävää, johon kuului myöskin pysähdyksiä, ja sitten vielä laukassa kaheksikkoa laukanvaihtojen kera, joka olikin kaikkein haastavin tehtävä, jonka johdosta sitä mentiinkin melko kauan aikaa. Lopussa laitoin vielä laukanvaihdon kohdalle puomin.
Kaikki nämä tehtävät sujuivat Venlalta ja Baronilta oikein mainiosti, vaikka välillä olikin hieman istunta, -ja erityisesti jalkaongelmia. Etenkin laukassa jalat tuuppasivat vähän heilahdella ja mennä ulkokiertoon!
Loppuravit, -sekä käynnit mentiin ilman satulaa, vain ihan rennosti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti