Tänään harjoittelimme enimmäkseen kaikkea kontrollitehtävän tapaisia esteharjoituksia, sekä kaarevaa linjaa, rytmiä ja kääntämistä. Se onkin sekä minulle itselleni, että Baronillekin vaikea asia, jota olemmekin harjoitellut jo melko kauan. Tällä hyppykerralla se ongelma kuitenkin ratkesi ulkokäden avulla.
Olin jo lämmitellyt jo melko kauan aikaa ravilla ja käynnillä, sekä taivutellut ponia, kun Hanna saapui kentälle valmentamaan meitä, sillä olimme Been kanssa jo etuajassa valmiina. Aluksi tehtiin kaarevalla linjalla porttipäädyssä ympyrää ravissa, ja aina siinä uralla, eli varsinaisessa kentän päädyssä piti mennä puolikkaat ristikot apupuomien kanssa. Se meni oikein hyvin, mutta aina välillä vauhti aina hiipui ja toiselle kavalletille Bee aina jumitti, sillä on kai niin jäykkänä taas vasen puoli, vaikka sekä eilen, että toissapäivänä olenkin taivutellut ponia todella paljon ja onhan se melko rennosti liikkunutkin.
Sitten alettiin tulla myöskin okseria, joka on ympyrällä alla olevan kuvan tavoin. Sitä tultiin vain ihan normaalisti molempiin suuntiin ympyrällä ristikoiden kera. Välillä Baron lähti okserin jälkeen vähän liian lujaa, mutta hyvin se sitten loppujen lopuksi meiltäkin luonnistui.
Kaikkia esteitä nostettiin vielä, ja tultiin seuraavanlainen tehtävä, jota tultiin siis oikeasta kierroksesta; Ensin ristikot kaarevalla linjalla, sitten siis se okseri, siitä käännös vasemmalle "pelottavaan päätyyn" päin, ja sitten vielä vasemmasta suunnasta ristikot uudelleen. Tätä tehtävää tultiin pari kertaa, muistaakseni kaksi tai kolme. Tämä oli myös todella kiva tehtävä, ja sitä oli hauska hypätä, varsinkin okseria!
Lopussa huomattiin sitten, että Been suojat olivat kääntyneet väärin päin, joten älkää välittäkö siitä, kerran se kuvissakin niin selvästi näkyy...
oho vähä epätarkka :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti